Elinvoimaa ravintolisistä

Elinvoimaa ravintolisistä?

Pelkkä ravintolisä ei ole koskaan ratkaisu elinvoimaan, mutta se voi olla puuttuva pala, jota etsit. Niin oli minulla. 

Etsin itse kauan puuttuvaa palasta elinvoimassani. Tein mielestäni kaiken oikein mutta silti tunsin, että jotain puuttuu. Tiesin, että voisin olla elinvoimaisempi.

Kokeilin eri ruokavalioita, treeniohjelmia, vaihtoehtoisia hoitomuotoja, vaikka mitä.  Ajattelin silloin, että saan ravinnosta kaikki ravinteet mitä tarvitsen, enkä uskonut tarvitsevani ravintolisiä. Imeytyvät ravintolisät olivat kuitenkin minun kohdalla se puuttuva palanen, jonka tarvitsin. 

Elinvoimaani tukevien ravintolisien käyttö on ollut minulle jo 11 vuoden ajan yksi itsestäni huolehtimisen tärkeistä päivittäisistä rutiineista. 

Käytän, suosittelen ja jälleenmyyn FitLine- tuotesarjan ravintolisiä. Olen valinnut jälleenmyydä juuri tätä tuotesarjaa siksi, että olen kokenut ja koen edelleen tuotteet itse toimiviksi, ja käytän niitä siksi itse päivittäin.

Täältä sivulta löydät tiedon sarjan tuotteista, joita itse käytän ja voit halutessasi myös tilata niitä itsellesi kokeiluun.

Tilaamalla tuotteita kauttani saat  lisäksi minulta myös:

  • henkilökohtaisesti ohjeet tuotteiden optimaaliseen käyttöön
  • tuen tuotteisiin ja elinvoimaasi liittyviin asioihin
  • jäsenyyden hyvinvointisovellukseeni, missä saat kokonaisvaltaisesti päivittäin tukea ja vinkkejä  elinvoimasi lisäämiseen. 

Voit tilata tuotteita suoraan tältä sivustolta, mutta voit myös aina ottaa yhteyttä ja autan sinua löytämään juuri sinun tilanteeseesi parhaat tuotteet elinvoimasi tueksi. 

TUOTTEET, JOITA ITSE KÄYTÄN PÄIVITTÄIN

Rullaamalla alaspäin löydät tuotteet, jotka ovat minulla käytössä päivittäin ja voit myös tilata tuotteita verkkokaupasta. 

Autan sinua mielelläni löytämään juuri sinulle parhaat elinvoimaasi tukevat tuotteet. Ole yhteydessä, niin jutellaan lisää

OTA YHTEYTTÄ

POWERCOCTAIL

Powercoctail on vitamiinijuoma jonka sekoitan itselleni aina aamuisin. Aloitan tällä oranssilla juomalla aina päiväni. Tämä on tärkeä suoliston hyvinvointirutiinini ja saan lisäksi juomasta ison annoksen elinvoimaa jokaiseen päivään. 

Lue lisää

RESTORATE

Palautuminen ja palauttava yöuni on yksi tärkeimmistä asioista elinvoiman kannalta ja mineraaleilla on siinä iso rooli. Oma tärkein uni- ja palautumisrutiinini on tämän mineraalijauheen nauttiminen iltaisin ennen nukkumaanmenoa. 

Lue lisää

OPTIMAALISETTI

Optimaalisetti sisältää sekä Powercoctailin että Restoraten. Tätä settiä pidän kaiken perustana ja suosittelen sinuakin lähtemään tästä liikkeelle, jos tuotteet eivät ole vielä tutut. 

Lue lisää

ACTIVIZE

Teen paljon keskittymistä vaativaa työtä ja lisäksi olen myös fyysisesti erittäin aktiivinen ja siksi käytän B- vitamiinivalmistetta. Tämä punainen juoma on virkistysjuomani kahvin sijaan päivällä ja ennen urheilua.

Lue lisää

JOGURTTI

Kun suolisto voi hyvin, sinä voit hyvin. Hoidan suolistoani elinvoimani takia joka päivä ja suosittelen samaa sinullekin. Yksinkertainen tapa saada lisää eläviä maitohappobakteereja suolistolle päivittäin, on vaihtaa jogurtti tähän itsevalmistettavaan versioon. 

Lue lisää

AMINOHAPOT

Proteiineista pilkkoutuvilla aminohapoilla on tärkeitä tehtäviä elimistossämme. Aminohapot edistävät lihasmassan kasvua ja säilymistä, mutta vaikuttavat myös esimerkiksi hormonitoimintaan. Käytän näitä kasviperäisiä aminohappoja, jotta turvaan varmasti kaikkien välttämättömien aminohappojen saannin joka ikinen päivä. 

Lue lisää

Q10 eli ubikinoni

Käytän Q10 (eli ubikinoni) valmistetta päivittäin. Q10 toimii luonnollisena energianlähteenä kehossa mutta sen tuotanto alkaa kahdenkymmenen ikävuoden jälkeen hidastumaan ja hidastuu kokoajan ikääntyessämme. Kun elimistön oma ubikinonin tuotanto vähenee, energian taso elimistössä laskee. Tuntuuko, että kehosi tarvitsee lisäenergiaa? Suosittelen testaamaan tätä nestemäistä erittäin hyvin imeytyvää Q10 valmistetta! 

Lue lisää

KOLLAGEENI

Kehon oma kollageenituotanto vähenee 25 ikävuoden jälkeen. Käytän siksi päivittäin tätä kollageenilisää ihon, kynsien, hiusten ja nivelteni hyvinvoinnin tueksi. 

Lue lisää

D DRINK

D-Drink on 14-päivän kuuri kehon puhdistusta tukevaa hyvänmakuista viherjuomaa. Teen itse Detoxin 3 kertaa vuodessa ja silloin mukana on aina tämä jauhe. Tilatessasi D drinkin minulta, saat mukaan myös 14 päivän Detox ruokavalio-ohjeet joiden avulla saat tuotteesta parhaan mahdollisen hyödyn irti.

Tutustu lisää ja tilaa tästä

"Pelkkä ravintolisä ei ole koskaan ratkaisu elinvoimaan, mutta se voi olla puuttuva pala, jota etsit. Niin oli minulla."

Ota rohkeasti yhteyttä, niin jutellaan lisää elinvoimasta ja siitä, mitkä tuotteet olisivat juuri sinun tilanteessasi parhaiten elinvoimaasi tukevat.

  • Kaikilla tuotteilla on riskitön 30 päivän rahat takaisin takuu. Kokeile 30 päivää ja palauta tyhjät purkit jos et ole tyytyväinen. (Jep, luit oikein)
  • Tilaamalla tuotteet tämän sivuston kautta tai suoraan minulta, saat minulta henkilökohtaisesti ohjeet ja tuen tuotteiden optimaaliseen käyttöön ja saat pääsyn FRESAUTTAJAT -hyvinvointisovellukseen.
OTA YHTEYTTÄ

Miksi  käytän ravintolisiä ja miksi  sinunkin ehkä kannattaisi, ainakin kokeilla? 

Ravintolisä ei itsessään yksin tuo elinvoimaa, mutta se voi olla puuttuva pala, jota etsit. Niin oli minulla.  Ja siksi kirjoitan tätä nyt sinulle. 

Etsin pitkään puuttuvaa palasta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiini. Panostin hyvinvointiini mutta tunsin aina, että jotain puuttuu. Tiesin, että voisin olla elinvoimaisempi. Kokeilin vaikka mitä ja lopulta löysin itselleni ratkaisun hyvin imeytyvästä ravintolisästä. 

Elinvoima on kokonaisuus eikä se koskaan tule yhdestä asiasta, vaikka niin markkinoitaessa tuotteita ja palveluita usein väitetäänkin. Mikään ravintolisä ei korvaa ravitsevaa ruokaa, riittävää määrää palauttavaa unta tai kehon kaipaamaa liikuntaa ja rentoutumista. Ravintolisä ei korvaa muitakaan elinvoimaan vaikuttavia tekijöitä, esimerkiksi sitä, seuraatko elämässä unelmiasi tai oletko oikeanlaisissa ihmissuhteissa, jotka molemmat ovat  isosti elinvoimaasi vaikuttavia tekijöitä.

Hyvä luonnollinen imeytyvä ravintolisä voi kuitenkin olla merkityksellinen palanen elinvoimaisen elämän palapelissä joka puuttuessaan heikentää sitä elinvoiman kapasiteettia joka sinussa on. Minulle ravintolisät ovat juuri sitä, palanen elinvoimani palapelissä. Vain palanen, mutta merkityksellinen sellainen. 

En korvaa ravintolisillä terveellistä ravitsemusta, liikuntaa tai unta tai muita elinvoiman osa-alueita. Elinvoimaani tukevien ravintolisien käyttö on minulle yksi itsestäni huolehtimisen päivittäisistä rutiineista. 

Riittävä ravinteiden saanti vaikuttaa kehon normaaleihin toimintoihin niitä ylläpitävästi ja ravinteiden liian vähäinen saanti taas heikentää normaalitoimintoja. Normaalia on esimerkiksi nukkua hyvin niin että todella palautuu ja siksi tuntea unen jälkeen itsensä virkeäksi. 

Suomessa (ja monissa muissakin maissa) on olemassa tiukat säädökset sille, mitä kokemuksia ravintolisistä, esimerkiksi luonnollisista kasviperäisistä vitamiineista saa sanoa niitä markkinoidessa. Vaikka kokemus olisi kuinka todellinen, se luokitellaan terveysväittämäksi ja jos tätä terveysväittämää ei ole virallisesti hyväksytty, se ei viranomaisten mielestä ole tällöin totta. Koska minulla on jälleenmyyntioikeus näihin itse hyväksi toteamiini tuotteisiin, en minäkään siksi voi kertoa kaikkea sitä, mihin koen että hyvin imeytyvien ravintolisien käyttö on  vaikuttanut.

Virallisetkin terveysväittämät eli se, mitä vitamiineista ja mineraaleista saa viranomaistenkin hyväksynnällä sanoa, kertovat jo paljon. Lukemalla kaikkea sitä, mitä hyväksytysti eri vitamiineista saa sanoa,  huomaa, että puhutaan "normaaleista toiminnoista". Esimerkiksi:

  • C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista ihon normaalia toimintaa varten.
  • Kupari edistää sidekudosten pysymistä normaalina.
  • Biotiini ja sinkki edistävät ihon, hiusten ja kynsien pysymistä normaaleina.
  • C-vitamiini ja seleeni edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa.
  • B6-vitamiini, B12-vitamiini ja C-vitamiini edistävät normaaleja psykologisia toimintoja.
  • B1-vitamiini, niasiini ja foolihappo edistävät normaaleja psykologisia toimintoja.

  • B1-vitamiini, B2-vitamiini, B5-vitamiini, B6-vitamiini, B12-vitamiini, C-vitamiini, niasiini ja biotiini edistävät normaalia energia-aineenvaihduntaa.
  • D-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa.
  • Pantoteenihappo edistää normaalia henkistä suorituskykyä.
  • Kalsium edistää ruoansulatusentsyymien normaalia toimintaa
  • Koliini edistää maksan toiminnan pysymistä normaalina.
  • Kromi edistää normaalia makroravintoaineiden aineenvaihduntaa.
  • Sinkki edistää normaalia happo-emäs aineenvaihduntaa,  normaalia hedelmällisyyttä ja lisääntymistä ja  normaalia hiilihydraatti- ja  rasvahappoaineenvaihduntaa. 

Mikä sitten on tätä terveysväittämienkin mukaista normaalia toimintaa? Esimerkiksi:

  • onko unesi normaalia?
  • onko vireystasosi päivisin normaalia?
  • onko vastustuskykysi normaalia?
  • onko henkinen suorituskykysi normaalia?
  • ovatko psykologiset toimintosi normaaleja?
  • onko hormonitoimintasi ja aineenvaihduntasi normaalia?
  • onko hermostosi toiminta normaalia?
  • onko elinvoimasi taso normaalia?
  • ja niin edelleen...

Kuinka monella meistä edellämainitut toiminnot ovat normaaleja ja mitä oikeastaan on normaali?

Väitän, että olemme usein kaukana normaalista emmekä oikeastaan edes tiedä, miten hyvältä elinvoimainen olo voi tuntua, ellemme joskus saa kokea sitä ja silloin ymmärtää miten elinvoimattomia olimmekaan. Väitän, että olemme tottuneita siihen, että olo ei ole elinvoimainen. Olemme turtuneita siihen että vähän väsyttää ja uuvuttaa. Minä ainakin olin. 

Elinvoimattomuudesta on usein tullut huomaamattamme "uusi normaali". Korvaamme elinvoimaa päivisin kofeiinilla ja muilla piristeillä ja öisin palauttavaa unta unilääkkeillä tai esimerkiksi melatoniinilla. Unemme ei usein ole palauttavaa. Vaikka nukkuisimmekin heräämme aamulla väsyneenä.  Saatamme heräillä usein öisinkin stressissä tai voi olla että nukahtaminen on vaikeaa. Kulutamme päivällä kahvia ja energiajuomia pysyäksemme hereillä. Kehoa kramppaa, väsyttää, uuvuttaa, hermosto ei toimi normaalisti, unihormonia ei muodostu normaalisti, milihyvähormonia ei muodostu normaalisti, keskittymiskyky ei toimi normaalisti, palautuminen ei toimi normaalisti, vatsa ei toimi normaalisti... ja niin edelleen.

Mitä mieltä sinä olet tästä käsitteestä: NORMAALI? Ja mitä mieltä olet siitä onko sinun kehosi elinvoiman taso normaali? 

Ravintolisä ei ole lääke eikä korvaa lääkettä. Mutta avintolisät voivat kuitenkin auttaa ylläpitämään monia normaaleja toimintoja kehossa, niinkuin jo virallisista tutkituista terveysväittämistäkin voi todeta.

Ravintolisä ei myöskään korvaa hyvää ja monipuolista ravintoa, mutta se voi auttaa paikkaamaan aukkoja jota meille usein ravitsemuksesta jää. Olen sitä mieltä, että ihanteellista olisi saada ravinnosta kaikki ravinteet. Mutta valitettavasti ravinto mitä syömme on usein puutteellista emmekä usein syö tarpeeksi monipuolisesti, värikkäästi ja luonnollisesti ja vaikka söisimmekin, on kuljetusmatkat pitkiä, tuotantoprosessit heikentäneet maaperän laatua ja siksi myös ravinteiden määrää siinä mitä syömme.

Suurin osa meistä ei edes syö sitä määrää kasviksia päivässä, mitä virallisten suositustenkin mukaan pitäisi syödä saadakseen kaikki kehon toimintojen kannalta tärkeät kasviperäiset ravintoaineet. Virallinen suositus on vähintään 500 g päivässä eli 5-6 annosta. . Olen sitä mieltä, että vaikka tuon määrän söisikin, jää silti aukkoja ja siksi elinvoimattomuutta. Niin olen itse kokenut. Miten sinä koet? Siitä on kyse. Siitä, millaiseksi sinä itse oman elinvoiman tasosi koet. Normaaliksi? Vai ei?

Lisäksi kulutus, kiire ja kuormitus elämänrytmistä johtuen on suurta ja siksi yhä useampi meistä kärsii "ei normaalista".

Luonnollinen kehon tukeminen luonnollisilla ravintolisillä on mielestäni yksinkertainen ja hyvä keino näiden normaalien toimintojen tukemiseksi. Suosittelen ravintolisien käyttöä omaan kokemukseeni perustuen, ilman markkinoinnin takia esiteltyjä terveysväittämiä ja kannustan sinua itse kokeilemaan. Jos koet, että haluaisit olla elinvoimaisempi, suosittelen kokeilemaan imeytyvää ravintolisää. Katso, mitä kehossasi tapahtuu, totea se itse. Kokeile itse. Sinä olet elämässäsi ainut oikea asiantuntija. Ja jos ensimmäinen kokeilemasi ravintolisä ei tunnu oikealta eikä imeydy, kokeile jotain muuta. 

Minulle ravintolisät ovat merkityksellinen palanen elinvoimani palapelissä. Pieni, mutta merkityksellinen pala. Ja valintani on FitLine siksi, että olen todella kokenut imeytyvyyden itse ja koen edelleen jokainen päivä. Luonnolliset ravintolisät ovat päivittäinen osa elinvoimaista elämääni. Ja sellaiseksi suosittelen niitä sinullekin. En korvaamaan hyvää ja ravitsevaa ravintoa, en parantamaan sairauksia, vaan tukemaan ja vahvistamaan elinvoimasi NORMAALIA tilaa ja sitä, että voit elää mahdollisimman elinvoimaista ja hyvinvoivaa elämää.

En korvaa ravintolisillä terveellistä ravitsemusta, liikuntaa tai unta tai muita elinvoiman osa-alueita, enkä suosittele sitä sinullekaan. Haluan elää elinvoimaista elämää ja huolehdin elinvoimastani kokonaisvaltaisesti ja siihen haluan kannustaa sinuakin ja haluan siksi antaa sinulle työkaluja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, jonka vain yksi palanen on hyvin toimivat, luonnolliset ja imeytyvät ravintolisät. Yksi palanen, mutta tärkeä sellainen.

En edelleenkään väitä, että pelkkä ravintolisä on ratkaisu elinvoimaan. Mikään ravintolisä, vaikka kuinka luonnollinen ja hyvin imeytyvä, ei korvaa muita elinvoiman osa-alueita. Ravintolisä on tärkeä mutta vain yksi osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. 

Haluan siksi antaa sinulle asiakkaanani tukea kokonaisvaltaisesti hyvinvoinnin ja elinvoiman löytämiseen ja olen luonut sitä varten hyvinvointisovelluksen, jonka jäseneksi asiakkaanani pääset. Saat sovelluksesta tietoa ja inspiraatiota kokonaisvaltaisesti hyvinvointiisi joka päivä ja tuotan sinne jatkuvasti lisää elinvoimaan liittyvää materiaalia.

Minulla on paljon hyvinvointirutiineita, pieniä askelia jokaisessa päivässä, jotka pitävät huolta elinvoimastani. On esimerkiksi tärkeää, että syön hyvin, liikun kehoani kuunnellen, juon tarpeeksi vettä, rentoudun ja nukun riittävästi.  Minulle ravintolisien käyttö aamuin illoin on samanlainen päivittäinen hyvinvointirutiini, kuin esimerkiksi hyvä ravitseva ravinto, riittävä uni, hermostoa rentouttava harjoitus tai liikunta. 

Käytän itse FitLine- tuotesarjan ravintolisiä. Olen käyttänyt kyseisen tuotesarjan ravintolisiä jo 11 vuoden ajan ja ne kuuluvat elämääni edelleen joka ikinen päivä. Koen tuotteet erittäin hyviksi ja toimiviksi ja suosittelen siksi juuri tätä tuotesarjaa ja olen valinnut toimia juuri näiden tuotteiden itsenäisenä jälleenmyyjänä.

En väitä, että FitLine ravintolisä on ainut hyvä ravintolisä maailmassa, on muitakin hyviä. FitLine on ravintolisä, joka on minun valintani koska olen sen oman kokemuksen kautta todennut toimivaksi ja parhaaksi minulle ja asiakkailleni. Jos sinä haluat kokeilla ja tilata Fitline tuotteita ja ryhtyä asiakkaakseni, autan sinua mielelläni löytämään juuri sinulle sopivat tuotteet ja niiden optimaalisen käytön ja tuen muutenkin elinvoimaasi liittyvissä asioissa. 

Minkä ravintolisän sinä valitsetkaan, niin muista tämä. Ravintolisien valinnassa kannattaa miettiä laatua, turvallisuutta ja puhtautta ja luonnollisuutta, mutta niiden lisäksi on tärkeää, että tuote todella toimii eli imeytyy. Kun tuote toimii, huomaat sen itse.Toki voit myös tehdä seurantaa mittausten avulla.

Toimivuuden ja imeytyvyyden kannalta on tärkeää, että tuotteissa joita käytät, ainesosat ovat oikeassa suhteessa toisiinsa nähden  jotta et saa jotain liikaa ja jotta et myöskään estä jonkun ravintoaineen imeytymistä siksi että otat samaan aikaan jotain toista, joka estää sen imeytymisen. Ei siis riitä, että tiedät esimerkiksi sen, että magnesiumia ja D vitamiinia voi ottaa samaan aikaan, sinun on myös tiedettävä missä suhteessa toisiinsa nähden. Jos et itse tiedä mitä ottaa yhdessä ja mitä erikseen tai miten laskea suhdanteet, kysy neuvoa asiantuntijalta. Esimerkiksi koulutetut linsensioidut ravintoterapeutit tietävät näistä asioista.  Huolehdi siis puhtauden ja laadun lisäksi siitä, että ravintolisät, joita käytät, todella imeytyvät. FitLine tuotteiden tilaajana saat minulta ohjeet tuotteiden optimaaliseen käyttöön.

Ravintolisämaailma on valitettavasti villi viidakko, joka pitää sisällään kaikenlaista. Ole siis tarkkana ja vaadi laatua valinnassasi, mikä se sitten onkaan. Yksi hyvä kriteeri tarkistaa on esimerkiksi GMP standardi ja se, että joku ulkopuolinen virallinen taho tutkii tuotteet riippumattomasti, ei siis tuotteiden valmistaja itse.

FitLine ravintolisillä on GMP standardi ja ELAB (ulkopuolinen laitos) tutkii ja testaa säännöllisesti tuotteiden laadun, riippumattomasti. Tuotteet ovat myös Kölnin listalla (Cologne List®), joka on maailman suurin lisäravinteita dopingin varalta testaava taho. Kölnin listalle pääsevät vain valikoidut tuotteet, jotka on testattu huippulaboratorioissa kiellettyjen aineiden varalta jonka ansiosta myös kilpaurheilijat voivat turvallisesti käyttää niitä. Aina olympialaisten jälkeen julkaistaan lista kulta- hopea - ja pronssimitalisteista, joilla on FitLine tuotteet käytössä. Odotan sitä joka kerta innolla, se on inspiroivaa ja mielenkiintoista. Monen maan urheiluliitto, myös Suomen urheiluliitto (SUL) on FitLine tuotteiden virallinen yhteistyökumppani. Kilpaurheilijoille ravintolisien puhtaus on elintärkeä asia. Ravintolisämaailma on villi länsi, ja ilman taetta tuotteiden turvallisuudesta, on todella iso riski käyttää ravintolisiä. Tutkimattomat tuotteet voivat sisältää vaikka mitä ylimääräistä, myös esimerkiksi dopingia. Urheilijoille kehon elinvoima on todella tärkeä asia, mutta ihan yhtälailla se on meille jokaiselle. Elinvoimaisena urheilu, mutta ihan yhtälailla arki ja elämä on ihan erilaista. 

Täältä sivulta löydät tietoa FitLine ravintolisistä, joita itse elinvoimani tueksi käytän ja voit myös tilata niitä. Tilaamalla tuotteita kauttani, saat minulta henkilökohtaisesti ohjeet tuotteiden optimaaliseen käyttöön ja tuen tuotteisiin ja elinvoimaasi liittyvissä asioissa. 

Vaikka imeytyvä ravintolisä voikin olla se ainut palanen mikä sinulta elinvoimasi kannalta puuttuu, en ole edelleenkään sitä mieltä, että pelkkä ravintolisä on elinvoiman salaisuus ja siksi saat asiakkaanani halutessasi pääsyn myös Fresauttajat- hyvinvointisovellukseen ja yhteisöön, missä toimin valmentajana ja saat kokonaisvaltaisesti päivittäin tukea ja vinkkejä hyvinvointiisi ja elinvoimasi lisäämiseen. Sovelluksessa on päivittäisen inspiraation lisäksi esimerkiksi reseptikirjasto, ohjattuja treenejä ja rentoutuksia ja hyvinvointia tukevia verkkokursseja.

Voit tilata tuotteita suoraan täältä sivustolta kunkin tuotteen kohdalla olevan TILAA painikkeen kautta, joka ohjaa viralliseen FitLine verkkokauppaan. Tuotteet toimitetaan sinulle lähimmästä tukusta ja saan tilauksestasi tiedon ja olen sinuun sen jälkeen yhteydessä.

Voit myös ottaa jo ennen tilausta yhteyttä, jos haluat tietää lisää ja voimme keskustella tilanteestasi ja siitä, mikä tai mitkä tuotteet olisivat sinun elinvoimaasi parhaalla tavalla tukevat juuri nyt tässä elämän tilanteessasi. Hyvinvointi on nimittäin yksilöllinen asia ja autan sinua mielelläni löytämään juuri sinun tilanteesi parhaat tuotteet elinvoimasi tueksi. 

Ota yhteyttä

30 PVÄN TESTIAIKA- RAHAT TAKAISIN TAKUU. 

En ole vielä törmännyt toiseen ravintolisään tällaisella takuulla ja siksi haluan mainita tästä vielä erikseen. 

Fitline tuotteilla on 30 päivän rahat- takaisin takuu. Voit siis kokeilla tuotteita 30 päivää ja jos et ole tyytyväinen voit palauttaa tyhjät purkit ja saat rahasi takaisin.  Voit siis kokeilla, riskittä.

Mielestäni tämä on mahtava juttu tässä maailmassa missä kaikenlaista myydään vaikka millä kauniilla sanoilla ja väittämillä. Kun totuus on se, että vain kokeilemalla itse, tiedät. Ja kun kokeilet kuukauden, tiedät jo paljon enemmän kuin että kokeilisit yhtenä päivänä. 

Mielestäni tällainen takuu kertoo paljon tuotteiden laadusta. Itse testasin näitä tuotteita lopulta juuri tämän syyn takia. Tuotteet kuulostivat hyvältä, mutta niin moni muukin tuote oli "kuulostanut hyvältä" ja ei silti toiminut.

Vaikka en uskonutkaan tuotteiden eroavan mitenkään muista jo kokeilemistani, päätin takuun takia kokeilla. Kaipasin elinvoimaa, ja päätin kokeilla, koska tiesin, että voin palauttaa tuotteet ja saan rahani takaisin. Siitä on nyt 11 vuotta aikaa ja tuotteet ovat edelleen käytössäni joka päivä. 

"Elinvoima on suurin supervoimasi."

Ota yhteyttä 

Ota yhteyttä niin jutellaan lisää elinvoimasta ja tuotteista, jotka voisi sopia juuri sinulle parhaiten.

Lisätietoa tuotteista ja linkit verkkokauppaan

Rullailemalla alas voit lukea vielä enemmän jokaisesta käyttämästäni FitLine- tuotteesta ja löydät myös linkit  suoraan verkkokauppaani.

Tilaamalla tuotteita verkkokaupasta, ne postitetaan sinulle suoraan tukusta. Koska tilaus tulee minun sivujeni kautta, saan tilauksestasi tiedon ja olen sinuun henkilökohtaisesti yhteydessä ohjeistaakseni sinua tuotteiden optimaaliseen käyttöön.

Muista, että voit myös olla yhteydessä minuun ennen tilausta. Jutellaan elinvoimasta ja tilanteestasi ja autan sinua valitsemaan juuri sinun tilanteeseesi parhaiten elinvoimaasi tukevat tuotteet.

OTA YHTEYTTÄ

Powercoctail

Powercoctail on vitamiinijuoma jolla aloitan aina aamuni. Tämä on tärkeä suoliston hyvinvointirutiinini ja saan lisäksi juomasta ison annoksen elinvoimaa jokaiseen päivään. 

Powercoctail sisältää kasviperäisessä muodossa kaikki kahdeksan eri B- vitamiinia, seleeniä, C-vitamiinia, E-vitamiinia ja A-vitamiinia. Lisäksi siitä saa joka päivä suoliston hyvinvointia tukemaan kahta eri maitohappobakteerikantaa, kuituja ja entsyymejä.

Voit tutustua halutessasi tuotteen tarkkaan ainesosaluetteloon TÄSTÄ

Suosittelen kokeilemaan tätä aamurutiinia. Suoliston hyvinvointi ja tärkeiden ravintoaineiden imeytyminen on isossa roolissa oman elinvoiman kannalta.

Hinta ja lisätiedot verkkokaupassa.

Verkkokauppaan

Restorate

Palautuminen ja palauttava yöuni on yksi tärkeimmistä asioista elinvoiman kannalta ja mineraaleilla on siinä iso rooli. Siksi minun tärkein iltarutiini on mineraalien nauttiminen ennen nukkumaanmenoa.

Tarvitsemme öisin rakennusaineita, jotta kehollamme on mistä korjata ja rakentaa öisin. Yö on keholle korjaus- ja rakennusaikaa, samalla kun se on meille tärkeintä palautumisaikaa. Jos rakennusaineita ei ole, ei uni ole palauttavaa ja vaikka nukkuisimmekin, emme koe itseämme virkeiksi aamulla herätessämme. Suuri osa meistä ei tunne oloaan elinvoimaiseksi siksi, että uni ei ole syvää, ravitsevaa ja palauttavaa.

Oma tärkein uni- ja palautumisrutiinini on tämän Restorate- mineraalijauheen nauttiminen iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

Restorate sisältää kasviperäisessä muodossa kalsiumia, sinkkiä, rautaa, kromia, magnesiumia, kuparia, mangaania, kromia, seleeniä ja D-vitamiinia. 

Hinta ja lisätiedot verkkokaupassa.

Verkkokauppaan

Optimaalisetti

Tilaan itse aamu- ja iltajuomani optimaalisettinä koska se on edullisempaa ja kätevämpää. Optimaalisetti sisältää sekä Powercoctailin että Restoraten.

Tätä settiä pidän kaiken perustana ja suosittelen sinuakin lähtemään tästä liikkeelle, jos tuotteet eivät ole vielä tutut.

Tilaamalla aamu- ja iltajuoman optimaalisettinä, saat ne edullisempaan hintaan kuin erikseen tilattuna ja saat kattavasti ravinteita imeytyvässä muodossa elinvoimasi optimoimiseen.

Optimaalisetti sisältää kuukauden annoksen Powercoctailia, eli aamujuomaa ja Restoratea eli iltajuomaa. 

Suosittelen aloittamaan tällä. Optimaaliset käyttö- ja annostusohjeet saat minulta tilattuasi. Tuotteissa on annostusohjeet, mutta tilanteestasi riippuen voi olla että aloitus on parempi tehdä asteittain. Siksi on tärkeää, että ennen aloitusta olemme yhteydessä ja voin ohjeistaa sinua henkilökohtaisesti.

Hinta- ja lisätiedot verkkokaupassa.

Tilaa verkkokaupasta

Activize

Kaikenlainen fyysinen ja henkinen kuormitus kuluttaa kehosta ravintoaineita, erityisesti B- vitamiineja. Fyysinen kuormitus voi tulla raskaasta työstä tai liikunnasta, kun taas henkinen sekä negatiivisesta että positiivisesta stressistä.

Koska erityisesti B- vitamiineja kuluu  kuormituksessa paljon, kannattaa oman elinvoiman takia niiden saantiin kiinnittää erityistä huomiota.

Teen itse paljon keskittymistä vaativaa työtä ja lisäksi olen fyysisesti erittäin aktiivinen. Kulutukseni on suurta ja siksi käytän erikseen myös tätä B- vitamiinivalmistetta. Tämä punainen juoma on virkistysjuomani kahvin sijaan päivällä ja ennen urheilua.

Activize sisältää kaikki kahdeksan B-vitamiinia ja lisäksi pienen annoksen luonnon omaa virkistävää guaranaa.

Voit halutessasi tutustua tarkemmin ainesoaluetteloon TÄSTÄ. 

Jos haluat tukea energia-aineenvaihduntaasi ja luonnollista  virkistystä päiviisi, suosittelen kokeilemaan tätä.

Hinta- ja lisätiedot verkkokaupassa.

Tilaa verkkokaupasta

Jogurtti

Kun suolisto voi hyvin, sinä voit hyvin. Omaa suolistoa kannattaa helliä ja hoitaa. Suuri vaikutus on stressitömyydellä ja luonnollisella ruokavaliolla, mutta suolistoa kannattaa tukea myös maitohappobakteereilla.

Suolisto on kovalla rasituksella, johtuen esimerkiksi kiireisestä elämäntyylistä ja sen aikaansaamasta stressistä ja ravinnon sisältämästä keinotekoisesta suolistoa kuormittavasta aineksesta, esimerkiksi keinotekoisista täyteaineista, makuaineista ja säilöntäaineista. Puhumattakaan vesistöjen kautta tulevista lääkejäämistä tai vaikka mikromuovista.

En mene tässä aiheessa nyt pidemmälle. Totean vain, että omaa suolistoa kannattaa helliä ja hoivata ja jos aihe kiinnostaa kannattaa sitä tutkia lisää. Suolisto todella on yksi elinvoiman salaisuus ja tietoa tulee tutkitustikin kokoajan enemmän.

Suolistossa asuu vastustuskykymme ja sieltä käsin muodostuu myös esimerkiksi uni- ja mielihyvähormoni. Jos suolisto ei voi hyvin, sinä et voi hyvin. 

Hoidan itse suolistoani päivittäin aamujuomalla, eli Powercoctaililla, mutta lisäksi käytän päivittäin tätä itse jauheesta valmistamaani jogurttia.

Valmistamalla itse jogurtin haluamaani maitoon tästä FitLine jauheesta, saan jogurttiin ison annoksen eläviä maitohappobakteereita (4 eri bakteerikantaa), jotka säilyvät elossa valmiissa jogurtissa noin viikon ajan. Voit tutustua lisää jauheen sisältöön tästä.

Hoidan suolistoani elinvoimani takia. Suosittelen samaa sinullekin. Yksinkertainen tapa saada lisää eläviä maitohappobakteereja päivittäin, on vaihtaa jogurtti tähän itsevalmistettavaan versioon. 

Huomioithan ennen tilausta, että jos sinulla ei ole vielä kuvassakin näkyvää valmistusastiaa, tulee se tilata myös erikseen. Lisää se siis tilaukseesi verkkokaupassa tällöin erikseen. Voit tutustua valmistusastiaan tästä.  

Hinta- ja lisätiedot verkkokaupasta. 

Tilaa verkkokaupasta

Aminohapot

Proteiinit ovat tärkeässä roolissa elinvoimallemme ja ne ovat kaikkien solujemme rakennusaineita. Proteiinit koostuvat aminohapoista joista osan ihmisen keho osaa itse muodostaa, mutta osa on saatava ravinnosta. Syömämme proteiini pilkkoutuu näiksi ravinnosta saataviksi välttämättömiksi aminohapoiksi. 

Proteiineista pilkkoutuvilla aminohapoilla on tärkeitä tehtäviä elimistossämme. Ne edistävät lihasmassan kasvua ja säilymistä, mutta vaikuttavat myös esimerkiksi hormonitoimintaan.

Saadakseen riittävästi kaikkia välttämättömiä aminohappoja päivittäin, on proteiinia syötävä monipuolisesti. Ei riitä, että keskittyy proteiinin saantiin, on keskityttävä proteiinin laatuun. Siihen, onko proteiinissa kaikki välttämättömät aminohapot ja onko ne muodossa, jonka keho osaa ottaa käyttöön.

Minulle ravinto on asia, johon panostan. Syön monipuolisesti ja keskityn myös proteiinin saantiin. Silti käytän päivittäin näitä kasviperäisiä aminohappoja, jotta turvaan varmasti kaikkien välttämättömien aminohappojen saannin joka ikinen päivä.

Nämä FitLinen aminohappokapselit sisältävät kasviperäisenä seuraavat aminohapot: 

  • L-Leusiini
  • L-Valiini
  • L-Isoleusiini
  • L-Lysiini
  • L-Fenyylianaliini
  • L-Treoniini
  • L-Metioniini
  • L-Tryptofaani

Jokaisella näistä aminohapoista on elinvoiman kannalta tärkeitä tehtäviä kehossa.

Jos et syö proteiinia monipuolisesti tai jos fyysinen kuormituksesi on kovaa, suosittelen kokeilemaan kasviperäisten aminohappojen lisäämistä rutiineihisi.  

Voit halutessasi vielä tutustua tuotteen tarkempaan sisältöön TÄSTÄ.  

Hinta- ja lisätiedot verkkokaupasta. 

Tilaa verkkokaupasta

Q 10

Kun täytin 40 aloin tuntemaan ensimmäistä kertaa sen, kuinka energiatasot laskivat huomattavasti. En alkuun ymmärtänyt, että olin jättänyt Q10 valmisteen pois päivittäisestä käytöstä asuntoautossa asumisen takia. (Yritin säästää tilaa). Kun vihdoin ymmärsin ottaa Q10 valmisteen takaisin käyttöön, huomasin vaikutuksen heti, samana päivänä. 

Tuntuuko sinusta, että kehosi tarvitsee lisäenergiaa? Oletko yli 30 v? Varsinkin jos olet yli 40v, lue tämä teksti loppuun. 

Ubikinoni Q10 toimii luonnollisena energianlähteenä kehossa. Elimistö tuottaa tarvitsemansa ubikinonin itse, mutta 20 ikävuoden jälkeen elimistön oma Q10 tuotanto alkaa hidastumaan ja hidastuu kokoajan ikääntyessämme. Kun elimistön oma ubikinonin tuotanto vähenee, energian taso elimistössä laskee.

Ubikinoni eli koentsyymi Q10 on rasvaliukoinen vitamiininkaltainen yhdiste, jota on elimistömme kaikissa kudoksissa. Se toimii antioksidanttina ja osallistuu solujen energiantuotantoon.

Q10 on välttämätöntä solujen energiantuotannolle ja siksi sen puuttumisen huomaakin usein energiattomuutena ja uupumisena.Ubikinoni toimii solujen mitokondrioissa ja mitokondrioiden toiminnan heikentyminen on syynä elimistömme uupumiseen. 

Jos tunnet kaipaavasi lisäenergiaa tai olosi uupuneeksi, Q10 ravintolisää kannattaa kokeilla. Käyttö voi olla erityisen hyödyllistä silloin, kun on kiirettä, kuormitusta tai stressiä.

Suosittelen Q10 lisää kaikille yli 30 vuotiaille päivittäiseen käyttöön. Vaikka kuormitus ei olisi kovaa, jokainen hyötyy siitä, että solujen energiantuotanto toimii paremmin.  

Tämä tuote on se mistä en enää koskaan luovu. 

Tutustu halutessasi tarkemmin tämän valmisteen ainesosaluetteloon tästä

Hinta- ja lisätiedot verkkokaupasta. 

Tilaa verkkokaupasta

Kollageeni

Käytän päivittäin tätä Beauty-  kollageenilisää ihon, kynsien, hiusten ja nivelteni hyvinvoinnin tueksi.

Kollageeni on kehon proteiini, jonka näkyvimmät tehtävät liittyvät ihoon, hiuksiin ja kynsiin.

Kollageeni on tärkeä osa ihon rakennetta ja sen avulla iho pysyy kimmoisana ja joustavana. Kollageeni auttaa myös ihon uusiutumisessa ja vaikuttaa hiusten ja kynsien kuntoon.

Kehon oma kollageenin tuotanto heikkenee jo noin 25 ikävuoden jälkeen. Samalla myös kehon oman kollageenin rakenne heikkenee.

Kollageenin vähentyessä ja sen rakenteen heikentyessä iho ohenee, veltostuu ja ihoon tulee ryppyjä. Kollageenin vähenemisellä on heikentävä vaikutus myös hiuksiin ja kynsiin ja esimerkiksi nivelten, rustojen ja jänteiden joustavuuteen.

Kollageeni ei siis ole vain ulkoisen kauneuden proteiini, vaikka iho, hiukset ja kynnet ovatkin näkyvin osa siitä mihin kollageeni vaikuttaa. Kollageeni on erittäin tärkeää myös nivelten hyvinvoinnin kannalta.

Saadakseen kollageenia on tärkeää huolehtia ravinnon riittävästä ja monipuolisesta proteiinin saannista. Lisäksi kollageenin saantia voi tukea ravintolisällä, niinkuin minä teen.

Ihan niinkuin niin monille muillekaan ravintolisille, ei  myöskään kollageenille ole ravintolisänä ole hyväksyttyjä virallisia terveysväittämiä. Suosittelen samaa kuin muutenkin ravintolisien kanssa, kokeile itse ja katso näetkö ja tunnetko itse eron. 

FitLinen kollageeni on hyvänmakuinen ja sisältää ainutlaatuisen yhdistelmän kollageenipeptidejä, kasvi- ja yrttiuutteita, vitamiineja ja mineraaleja.

Tutustu halutessasi tarkempaan ainesosaluetteloon tästä.  

Hinta- ja lisätiedot verkkokaupasta. 

Tilaa verkkokaupasta

D drink

D-Drink on 14-päivän kuuri kehon puhdistusta tukevaa hyvänmakuista viherjuomaa. Teen itse Detoxin 3 kertaa vuodessa ja silloin mukana on aina tämä jauhe. 

Tilatessasi D drinkin minulta, saat mukaan myös Detox ruokavalio-ohjeet joiden avulla saat tuotteesta parhaan mahdollisen hyödyn irti.

D drink sisältää sinkkiä, seleeniä, koliinia, kromia, molybdeeniä, vihannesjauheita, spiruliinaa ja klorellaa sekä kurkumauutetta. 

Voit halutessasi tutustua tuotteen ainesosiin tarkemmin tästä. 

Takaisin alkuun

Etsin itse kauan puuttuvaa palasta elinvoimassani. Tein mielestäni kaiken oikein mutta silti tunsin, että jotain puuttuu. Tiesin, että voisin olla elinvoimaisempi.

Kokeilin eri ruokavalioita, treeniohjelmia, vaihtoehtoisia hoitomuotoja, vaikka mitä.  Ajattelin silloin, että saan ravinnosta kaikki ravinteet mitä tarvitsen, enkä uskonut tarvitsevani ravintolisiä. Imeytyvät ravintolisät olivat kuitenkin minun kohdalla se puuttuva palanen, jonka tarvitsin. 

Elinvoimaani tukevien ravintolisien käyttö on ollut minulle jo 11 vuoden ajan yksi itsestäni huolehtimisen tärkeistä päivittäisistä rutiineista. 

Käytän, suosittelen ja jälleenmyyn FitLine- tuotesarjan ravintolisiä. Olen valinnut jälleenmyydä juuri tätä tuotesarjaa siksi, että olen kokenut ja koen edelleen tuotteet itse toimiviksi, ja käytän niitä siksi itse päivittäin.

"Pelkkä ravintolisä ei ole koskaan ratkaisu elinvoimaan, mutta se voi olla puuttuva pala, jota etsit. Niin oli minulla."

Täältä sivulta löydät tiedon sarjan tuotteista, joita itse käytän ja voit halutessasi myös tilata niitä itsellesi kokeiluun.

Tilaamalla tuotteita kauttani saat  lisäksi minulta myös:

  • henkilökohtaisesti ohjeet tuotteiden optimaaliseen käyttöön
  • tuen tuotteisiin ja elinvoimaasi liittyviin asioihin
  • jäsenyyden hyvinvointisovellukseeni, missä saat kokonaisvaltaisesti päivittäin tukea ja vinkkejä  elinvoimasi lisäämiseen. 

Voit tilata tuotteita suoraan tältä sivustolta, mutta voit myös aina ottaa yhteyttä ja autan sinua löytämään juuri sinun tilanteeseesi parhaat tuotteet elinvoimasi tueksi. 

Rullaamalla alaspäin löydät tuotteet, jotka ovat minulla käytössä päivittäin ja voit myös tilata tuotteita verkkokaupasta. 

Autan sinua mielelläni löytämään juuri sinulle parhaat elinvoimaasi tukevat tuotteet. Ole yhteydessä, niin jutellaan lisää.

Ota yhteyttä

TUOTTEET, JOITA ITSE KÄYTÄN PÄIVITTÄIN

Rullaamalla alaspäin löydät tuotteet, jotka ovat minulla käytössä päivittäin ja voit myös tilata tuotteita verkkokaupasta. 

Autan sinua mielelläni löytämään juuri sinulle parhaat elinvoimaasi tukevat tuotteet. Ole yhteydessä, niin jutellaan lisää.

OTA YHTEYTTÄ

POWERCOCTAIL

Powercoctail on vitamiinijuoma jonka sekoitan itselleni aina aamuisin. Aloitan tällä oranssilla juomalla aina päiväni. Tämä on tärkeä suoliston hyvinvointirutiinini ja saan lisäksi juomasta ison annoksen elinvoimaa jokaiseen päivään. 

Lue lisää

RESTORATE

Palautuminen ja palauttava yöuni on yksi tärkeimmistä asioista elinvoiman kannalta ja mineraaleilla on siinä iso rooli. Oma tärkein uni- ja palautumisrutiinini on tämän mineraalijauheen nauttiminen iltaisin ennen nukkumaanmenoa. 

Lue lisää

OPTIMAALISETTI

Optimaalisetti sisältää sekä Powercoctailin että Restoraten. Tätä settiä pidän kaiken perustana ja suosittelen sinuakin lähtemään tästä liikkeelle, jos tuotteet eivät ole vielä tutut. 

Lue lisää

ACTIVIZE

Teen paljon keskittymistä vaativaa työtä ja lisäksi olen myös fyysisesti erittäin aktiivinen ja siksi käytän B- vitamiinivalmistetta. Tämä punainen juoma on virkistysjuomani kahvin sijaan päivällä ja ennen urheilua.

Lue lisää

JOGURTTI

Kun suolisto voi hyvin, sinä voit hyvin. Hoidan suolistoani elinvoimani takia joka päivä ja suosittelen samaa sinullekin. Yksinkertainen tapa saada lisää eläviä maitohappobakteereja suolistolle päivittäin, on vaihtaa jogurtti tähän itsevalmistettavaan versioon. 

Lue lisää

AMINOHAPOT

Proteiineista pilkkoutuvilla aminohapoilla on tärkeitä tehtäviä elimistossämme. Aminohapot edistävät lihasmassan kasvua ja säilymistä, mutta vaikuttavat myös esimerkiksi hormonitoimintaan. Käytän näitä kasviperäisiä aminohappoja, jotta turvaan varmasti kaikkien välttämättömien aminohappojen saannin joka ikinen päivä. 

Lue lisää

Q10 eli ubikinoni

Käytän Q10 (eli ubikinoni) valmistetta päivittäin. Q10 toimii luonnollisena energianlähteenä kehossa mutta sen tuotanto alkaa kahdenkymmenen ikävuoden jälkeen hidastumaan ja hidastuu kokoajan ikääntyessämme. Kun elimistön oma ubikinonin tuotanto vähenee, energian taso elimistössä laskee. Tuntuuko, että kehosi tarvitsee lisäenergiaa? Suosittelen testaamaan tätä nestemäistä erittäin hyvin imeytyvää Q10 valmistetta! 

Lue lisää

KOLLAGEENI

Kehon oma kollageenituotanto vähenee 25 ikävuoden jälkeen. Käytän siksi päivittäin tätä kollageenilisää ihon, kynsien, hiusten ja nivelteni hyvinvoinnin tueksi. 

Lue lisää

D DRINK

D-Drink on 14-päivän kuuri kehon puhdistusta tukevaa hyvänmakuista viherjuomaa. Teen itse Detoxin 3 kertaa vuodessa ja silloin mukana on aina tämä jauhe. Tilatessasi D drinkin minulta, saat mukaan myös 14 päivän Detox ruokavalio-ohjeet joiden avulla saat tuotteesta parhaan mahdollisen hyödyn irti.

Tutustu lisää ja tilaa tästä

Ota yhteyttä 

Ota yhteyttä niin jutellaan lisää elinvoimasta ja tuotteista, jotka voisi sopia juuri sinulle parhaiten.

Miksi  käytän ravintolisiä ja miksi  sinunkin ehkä kannattaisi, ainakin kokeilla? 

Ravintolisä ei itsessään yksin tuo elinvoimaa, mutta se voi olla puuttuva pala, jota etsit. Niin oli minulla.  Ja siksi kirjoitan tätä nyt sinulle. 

Etsin pitkään puuttuvaa palasta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiini. Panostin hyvinvointiini mutta tunsin aina, että jotain puuttuu. Tiesin, että voisin olla elinvoimaisempi. Kokeilin vaikka mitä ja lopulta löysin itselleni ratkaisun hyvin imeytyvästä ravintolisästä. 

Elinvoima on kokonaisuus eikä se koskaan tule yhdestä asiasta, vaikka niin markkinoitaessa tuotteita ja palveluita usein väitetäänkin. Mikään ravintolisä ei korvaa ravitsevaa ruokaa, riittävää määrää palauttavaa unta tai kehon kaipaamaa liikuntaa ja rentoutumista. Ravintolisä ei korvaa muitakaan elinvoimaan vaikuttavia tekijöitä, esimerkiksi sitä, seuraatko elämässä unelmiasi tai oletko oikeanlaisissa ihmissuhteissa, jotka molemmat ovat  isosti elinvoimaasi vaikuttavia tekijöitä.

Hyvä luonnollinen imeytyvä ravintolisä voi kuitenkin olla merkityksellinen palanen elinvoimaisen elämän palapelissä joka puuttuessaan heikentää sitä elinvoiman kapasiteettia joka sinussa on. Minulle ravintolisät ovat juuri sitä, palanen elinvoimani palapelissä. Vain palanen, mutta merkityksellinen sellainen. 

En korvaa ravintolisillä terveellistä ravitsemusta, liikuntaa tai unta tai muita elinvoiman osa-alueita. Elinvoimaani tukevien ravintolisien käyttö on minulle yksi itsestäni huolehtimisen päivittäisistä rutiineista. 

Riittävä ravinteiden saanti vaikuttaa kehon normaaleihin toimintoihin niitä ylläpitävästi ja ravinteiden liian vähäinen saanti taas heikentää normaalitoimintoja. Normaalia on esimerkiksi nukkua hyvin niin että todella palautuu ja siksi tuntea unen jälkeen itsensä virkeäksi. 

Suomessa (ja monissa muissakin maissa) on olemassa tiukat säädökset sille, mitä kokemuksia ravintolisistä, esimerkiksi luonnollisista kasviperäisistä vitamiineista saa sanoa niitä markkinoidessa. Vaikka kokemus olisi kuinka todellinen, se luokitellaan terveysväittämäksi ja jos tätä terveysväittämää ei ole virallisesti hyväksytty, se ei viranomaisten mielestä ole tällöin totta. Koska minulla on jälleenmyyntioikeus näihin itse hyväksi toteamiini tuotteisiin, en minäkään siksi voi kertoa kaikkea sitä, mihin koen että hyvin imeytyvien ravintolisien käyttö on  vaikuttanut.

Virallisetkin terveysväittämät eli se, mitä vitamiineista ja mineraaleista saa viranomaistenkin hyväksynnällä sanoa, kertovat jo paljon. Lukemalla kaikkea sitä, mitä hyväksytysti eri vitamiineista saa sanoa,  huomaa, että puhutaan "normaaleista toiminnoista". Esimerkiksi:

  • C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista ihon normaalia toimintaa varten.
  • Kupari edistää sidekudosten pysymistä normaalina.
  • Biotiini ja sinkki edistävät ihon, hiusten ja kynsien pysymistä normaaleina.
  • C-vitamiini ja seleeni edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa.
  • B6-vitamiini, B12-vitamiini ja C-vitamiini edistävät normaaleja psykologisia toimintoja.
  • B1-vitamiini, niasiini ja foolihappo edistävät normaaleja psykologisia toimintoja.

  • B1-vitamiini, B2-vitamiini, B5-vitamiini, B6-vitamiini, B12-vitamiini, C-vitamiini, niasiini ja biotiini edistävät normaalia energia-aineenvaihduntaa.
  • D-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa.
  • Pantoteenihappo edistää normaalia henkistä suorituskykyä.
  • Kalsium edistää ruoansulatusentsyymien normaalia toimintaa
  • Koliini edistää maksan toiminnan pysymistä normaalina.
  • Kromi edistää normaalia makroravintoaineiden aineenvaihduntaa.
  • Sinkki edistää normaalia happo-emäs aineenvaihduntaa,  normaalia hedelmällisyyttä ja lisääntymistä ja  normaalia hiilihydraatti- ja  rasvahappoaineenvaihduntaa. 

Mikä sitten on tätä terveysväittämienkin mukaista normaalia toimintaa? Esimerkiksi:

  • onko unesi normaalia?
  • onko vireystasosi päivisin normaalia?
  • onko vastustuskykysi normaalia?
  • onko henkinen suorituskykysi normaalia?
  • ovatko psykologiset toimintosi normaaleja?
  • onko hormonitoimintasi ja aineenvaihduntasi normaalia?
  • onko hermostosi toiminta normaalia?
  • onko elinvoimasi taso normaalia?
  • ja niin edelleen...

Kuinka monella meistä edellämainitut toiminnot ovat normaaleja ja mitä oikeastaan on normaali?

Väitän, että olemme usein kaukana normaalista emmekä oikeastaan edes tiedä, miten hyvältä elinvoimainen olo voi tuntua, ellemme joskus saa kokea sitä ja silloin ymmärtää miten elinvoimattomia olimmekaan. Väitän, että olemme tottuneita siihen, että olo ei ole elinvoimainen. Olemme turtuneita siihen että vähän väsyttää ja uuvuttaa. Minä ainakin olin. 

Elinvoimattomuudesta on usein tullut huomaamattamme "uusi normaali". Korvaamme elinvoimaa päivisin kofeiinilla ja muilla piristeillä ja öisin palauttavaa unta unilääkkeillä tai esimerkiksi melatoniinilla. Unemme ei usein ole palauttavaa. Vaikka nukkuisimmekin heräämme aamulla väsyneenä.  Saatamme heräillä usein öisinkin stressissä tai voi olla että nukahtaminen on vaikeaa. Kulutamme päivällä kahvia ja energiajuomia pysyäksemme hereillä. Kehoa kramppaa, väsyttää, uuvuttaa, hermosto ei toimi normaalisti, unihormonia ei muodostu normaalisti, milihyvähormonia ei muodostu normaalisti, keskittymiskyky ei toimi normaalisti, palautuminen ei toimi normaalisti, vatsa ei toimi normaalisti... ja niin edelleen.

Mitä mieltä sinä olet tästä käsitteestä: NORMAALI? Ja mitä mieltä olet siitä onko sinun kehosi elinvoiman taso normaali? 

Ravintolisä ei ole lääke eikä korvaa lääkettä. Mutta avintolisät voivat kuitenkin auttaa ylläpitämään monia normaaleja toimintoja kehossa, niinkuin jo virallisista tutkituista terveysväittämistäkin voi todeta.

Ravintolisä ei myöskään korvaa hyvää ja monipuolista ravintoa, mutta se voi auttaa paikkaamaan aukkoja jota meille usein ravitsemuksesta jää. Olen sitä mieltä, että ihanteellista olisi saada ravinnosta kaikki ravinteet. Mutta valitettavasti ravinto mitä syömme on usein puutteellista emmekä usein syö tarpeeksi monipuolisesti, värikkäästi ja luonnollisesti ja vaikka söisimmekin, on kuljetusmatkat pitkiä, tuotantoprosessit heikentäneet maaperän laatua ja siksi myös ravinteiden määrää siinä mitä syömme.

Suurin osa meistä ei edes syö sitä määrää kasviksia päivässä, mitä virallisten suositustenkin mukaan pitäisi syödä saadakseen kaikki kehon toimintojen kannalta tärkeät kasviperäiset ravintoaineet. Virallinen suositus on vähintään 500 g päivässä eli 5-6 annosta. . Olen sitä mieltä, että vaikka tuon määrän söisikin, jää silti aukkoja ja siksi elinvoimattomuutta. Niin olen itse kokenut. Miten sinä koet? Siitä on kyse. Siitä, millaiseksi sinä itse oman elinvoiman tasosi koet. Normaaliksi? Vai ei?

Lisäksi kulutus, kiire ja kuormitus elämänrytmistä johtuen on suurta ja siksi yhä useampi meistä kärsii "ei normaalista".

Luonnollinen kehon tukeminen luonnollisilla ravintolisillä on mielestäni yksinkertainen ja hyvä keino näiden normaalien toimintojen tukemiseksi. Suosittelen ravintolisien käyttöä omaan kokemukseeni perustuen, ilman markkinoinnin takia esiteltyjä terveysväittämiä ja kannustan sinua itse kokeilemaan. Jos koet, että haluaisit olla elinvoimaisempi, suosittelen kokeilemaan imeytyvää ravintolisää. Katso, mitä kehossasi tapahtuu, totea se itse. Kokeile itse. Sinä olet elämässäsi ainut oikea asiantuntija. Ja jos ensimmäinen kokeilemasi ravintolisä ei tunnu oikealta eikä imeydy, kokeile jotain muuta. 

Minulle ravintolisät ovat merkityksellinen palanen elinvoimani palapelissä. Pieni, mutta merkityksellinen pala. Ja valintani on FitLine siksi, että olen todella kokenut imeytyvyyden itse ja koen edelleen jokainen päivä. Luonnolliset ravintolisät ovat päivittäinen osa elinvoimaista elämääni. Ja sellaiseksi suosittelen niitä sinullekin. En korvaamaan hyvää ja ravitsevaa ravintoa, en parantamaan sairauksia, vaan tukemaan ja vahvistamaan elinvoimasi NORMAALIA tilaa ja sitä, että voit elää mahdollisimman elinvoimaista ja hyvinvoivaa elämää.

En korvaa ravintolisillä terveellistä ravitsemusta, liikuntaa tai unta tai muita elinvoiman osa-alueita, enkä suosittele sitä sinullekaan. Haluan elää elinvoimaista elämää ja huolehdin elinvoimastani kokonaisvaltaisesti ja siihen haluan kannustaa sinuakin ja haluan siksi antaa sinulle työkaluja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, jonka vain yksi palanen on hyvin toimivat, luonnolliset ja imeytyvät ravintolisät. Yksi palanen, mutta tärkeä sellainen.

En edelleenkään väitä, että pelkkä ravintolisä on ratkaisu elinvoimaan. Mikään ravintolisä, vaikka kuinka luonnollinen ja hyvin imeytyvä, ei korvaa muita elinvoiman osa-alueita. Ravintolisä on tärkeä mutta vain yksi osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. 

Haluan siksi antaa sinulle asiakkaanani tukea kokonaisvaltaisesti hyvinvoinnin ja elinvoiman löytämiseen ja olen luonut sitä varten hyvinvointisovelluksen, jonka jäseneksi asiakkaanani pääset. Saat sovelluksesta tietoa ja inspiraatiota kokonaisvaltaisesti hyvinvointiisi joka päivä ja tuotan sinne jatkuvasti lisää elinvoimaan liittyvää materiaalia.

Minulla on paljon hyvinvointirutiineita, pieniä askelia jokaisessa päivässä, jotka pitävät huolta elinvoimastani. On esimerkiksi tärkeää, että syön hyvin, liikun kehoani kuunnellen, juon tarpeeksi vettä, rentoudun ja nukun riittävästi.  Minulle ravintolisien käyttö aamuin illoin on samanlainen päivittäinen hyvinvointirutiini, kuin esimerkiksi hyvä ravitseva ravinto, riittävä uni, hermostoa rentouttava harjoitus tai liikunta. 

Käytän itse FitLine- tuotesarjan ravintolisiä. Olen käyttänyt kyseisen tuotesarjan ravintolisiä jo 11 vuoden ajan ja ne kuuluvat elämääni edelleen joka ikinen päivä. Koen tuotteet erittäin hyviksi ja toimiviksi ja suosittelen siksi juuri tätä tuotesarjaa ja olen valinnut toimia juuri näiden tuotteiden itsenäisenä jälleenmyyjänä.

En väitä, että FitLine ravintolisä on ainut hyvä ravintolisä maailmassa, on muitakin hyviä. FitLine on ravintolisä, joka on minun valintani koska olen sen oman kokemuksen kautta todennut toimivaksi ja parhaaksi minulle ja asiakkailleni. Jos sinä haluat kokeilla ja tilata Fitline tuotteita ja ryhtyä asiakkaakseni, autan sinua mielelläni löytämään juuri sinulle sopivat tuotteet ja niiden optimaalisen käytön ja tuen muutenkin elinvoimaasi liittyvissä asioissa. 

Minkä ravintolisän sinä valitsetkaan, niin muista tämä. Ravintolisien valinnassa kannattaa miettiä laatua, turvallisuutta ja puhtautta ja luonnollisuutta, mutta niiden lisäksi on tärkeää, että tuote todella toimii eli imeytyy. Kun tuote toimii, huomaat sen itse.Toki voit myös tehdä seurantaa mittausten avulla.

Toimivuuden ja imeytyvyyden kannalta on tärkeää, että tuotteissa joita käytät, ainesosat ovat oikeassa suhteessa toisiinsa nähden  jotta et saa jotain liikaa ja jotta et myöskään estä jonkun ravintoaineen imeytymistä siksi että otat samaan aikaan jotain toista, joka estää sen imeytymisen. Ei siis riitä, että tiedät esimerkiksi sen, että magnesiumia ja D vitamiinia voi ottaa samaan aikaan, sinun on myös tiedettävä missä suhteessa toisiinsa nähden. Jos et itse tiedä mitä ottaa yhdessä ja mitä erikseen tai miten laskea suhdanteet, kysy neuvoa asiantuntijalta. Esimerkiksi koulutetut linsensioidut ravintoterapeutit tietävät näistä asioista.  Huolehdi siis puhtauden ja laadun lisäksi siitä, että ravintolisät, joita käytät, todella imeytyvät. FitLine tuotteiden tilaajana saat minulta ohjeet tuotteiden optimaaliseen käyttöön.

Ravintolisämaailma on valitettavasti villi viidakko, joka pitää sisällään kaikenlaista. Ole siis tarkkana ja vaadi laatua valinnassasi, mikä se sitten onkaan. Yksi hyvä kriteeri tarkistaa on esimerkiksi GMP standardi ja se, että joku ulkopuolinen virallinen taho tutkii tuotteet riippumattomasti, ei siis tuotteiden valmistaja itse.

FitLine ravintolisillä on GMP standardi ja ELAB (ulkopuolinen laitos) tutkii ja testaa säännöllisesti tuotteiden laadun, riippumattomasti. Tuotteet ovat myös Kölnin listalla (Cologne List®), joka on maailman suurin lisäravinteita dopingin varalta testaava taho. Kölnin listalle pääsevät vain valikoidut tuotteet, jotka on testattu huippulaboratorioissa kiellettyjen aineiden varalta jonka ansiosta myös kilpaurheilijat voivat turvallisesti käyttää niitä. Aina olympialaisten jälkeen julkaistaan lista kulta- hopea - ja pronssimitalisteista, joilla on FitLine tuotteet käytössä. Odotan sitä joka kerta innolla, se on inspiroivaa ja mielenkiintoista. Monen maan urheiluliitto, myös Suomen urheiluliitto (SUL) on FitLine tuotteiden virallinen yhteistyökumppani. Kilpaurheilijoille ravintolisien puhtaus on elintärkeä asia. Ravintolisämaailma on villi länsi, ja ilman taetta tuotteiden turvallisuudesta, on todella iso riski käyttää ravintolisiä. Tutkimattomat tuotteet voivat sisältää vaikka mitä ylimääräistä, myös esimerkiksi dopingia. Urheilijoille kehon elinvoima on todella tärkeä asia, mutta ihan yhtälailla se on meille jokaiselle. Elinvoimaisena urheilu, mutta ihan yhtälailla arki ja elämä on ihan erilaista. 

Täältä sivulta löydät tietoa FitLine ravintolisistä, joita itse elinvoimani tueksi käytän ja voit myös tilata niitä. Tilaamalla tuotteita kauttani, saat minulta henkilökohtaisesti ohjeet tuotteiden optimaaliseen käyttöön ja tuen tuotteisiin ja elinvoimaasi liittyvissä asioissa. 

Vaikka imeytyvä ravintolisä voikin olla se ainut palanen mikä sinulta elinvoimasi kannalta puuttuu, en ole edelleenkään sitä mieltä, että pelkkä ravintolisä on elinvoiman salaisuus ja siksi saat asiakkaanani halutessasi pääsyn myös Fresauttajat- hyvinvointisovellukseen ja yhteisöön, missä toimin valmentajana ja saat kokonaisvaltaisesti päivittäin tukea ja vinkkejä hyvinvointiisi ja elinvoimasi lisäämiseen. Sovelluksessa on päivittäisen inspiraation lisäksi esimerkiksi reseptikirjasto, ohjattuja treenejä ja rentoutuksia ja hyvinvointia tukevia verkkokursseja.

Voit tilata tuotteita suoraan täältä sivustolta kunkin tuotteen kohdalla olevan TILAA painikkeen kautta, joka ohjaa viralliseen FitLine verkkokauppaan. Tuotteet toimitetaan sinulle lähimmästä tukusta ja saan tilauksestasi tiedon ja olen sinuun sen jälkeen yhteydessä.

Voit myös ottaa jo ennen tilausta yhteyttä, jos haluat tietää lisää ja voimme keskustella tilanteestasi ja siitä, mikä tai mitkä tuotteet olisivat sinun elinvoimaasi parhaalla tavalla tukevat juuri nyt tässä elämän tilanteessasi. Hyvinvointi on nimittäin yksilöllinen asia ja autan sinua mielelläni löytämään juuri sinun tilanteesi parhaat tuotteet elinvoimasi tueksi. 

Ota yhteyttä

30 pvän testiaika- rahat takaisin takuu.

En ole vielä törmännyt toiseen ravintolisään tällaisella takuulla ja siksi haluan mainita tästä vielä erikseen. 

Fitline tuotteilla on 30 päivän rahat- takaisin takuu. Voit siis kokeilla tuotteita 30 päivää ja jos et ole tyytyväinen voit palauttaa tyhjät purkit ja saat rahasi takaisin.  Voit siis kokeilla, riskittä.

Mielestäni tämä on mahtava juttu tässä maailmassa missä kaikenlaista myydään vaikka millä kauniilla sanoilla ja väittämillä. Kun totuus on se, että vain kokeilemalla itse, tiedät. Ja kun kokeilet kuukauden, tiedät jo paljon enemmän kuin että kokeilisit yhtenä päivänä. 

Mielestäni tällainen takuu kertoo paljon tuotteiden laadusta. Itse testasin näitä tuotteita lopulta juuri tämän syyn takia. Tuotteet kuulostivat hyvältä, mutta niin moni muukin tuote oli "kuulostanut hyvältä" ja ei silti toiminut.

Vaikka en uskonutkaan tuotteiden eroavan mitenkään muista jo kokeilemistani, päätin takuun takia kokeilla. Kaipasin elinvoimaa, ja päätin kokeilla, koska tiesin, että voin palauttaa tuotteet ja saan rahani takaisin. Siitä on nyt 11 vuotta aikaa ja tuotteet ovat edelleen käytössäni joka päivä. 

Lisätietoa tuotteista ja linkit verkkokauppaan

Rullailemalla alas voit lukea vielä enemmän jokaisesta käyttämästäni FitLine- tuotteesta ja löydät myös linkit  suoraan verkkokauppaani.

Tilaamalla tuotteita verkkokaupasta, ne postitetaan sinulle suoraan tukusta. Koska tilaus tulee minun sivujeni kautta, saan tilauksestasi tiedon ja olen sinuun henkilökohtaisesti yhteydessä ohjeistaakseni sinua tuotteiden optimaaliseen käyttöön.

Muista, että voit myös olla yhteydessä minuun ennen tilausta. Jutellaan elinvoimasta ja tilanteestasi ja autan sinua valitsemaan juuri sinun tilanteeseesi parhaiten elinvoimaasi tukevat tuotteet.

OTA YHTEYTTÄ

Powercoctail

Powercoctail on vitamiinijuoma jolla aloitan aina aamuni. Tämä on tärkeä suoliston hyvinvointirutiinini ja saan lisäksi juomasta ison annoksen elinvoimaa jokaiseen päivään. 

Powercoctail sisältää kasviperäisessä muodossa kaikki kahdeksan eri B- vitamiinia, seleeniä, C-vitamiinia, E-vitamiinia ja A-vitamiinia. Lisäksi siitä saa joka päivä suoliston hyvinvointia tukemaan kahta eri maitohappobakteerikantaa, kuituja ja entsyymejä.

Voit tutustua halutessasi tuotteen tarkkaan ainesosaluetteloon TÄSTÄ

Suosittelen kokeilemaan tätä aamurutiinia. Suoliston hyvinvointi ja tärkeiden ravintoaineiden imeytyminen on isossa roolissa oman elinvoiman kannalta.

Hinta ja lisätiedot verkkokaupassa.

Verkkokauppaan

PowerCocktail