ELINVOIMAA JA ENERGIAA

Minä uskon, että elämässä elinvoima on suurin supervoimasi. Sen avulla sinulla on voimaa ja energiaa elää tätä arvokasta elämääsi niin, että todella elät, etkä vain ole elossa. Kun heräät uuteen päivään täynnä energiaa ja elinvoimaa, voit todella luoda omannäköistä elämääsi. Elinvoimaisena sinulla on myös resilienssiä edetä kohti unelmiasi ja kohdata myös haasteita.
 
Elinvoima on minulle suuri intohimo ja arvo elämässä ja huolehdin siksi kehoni hyvinvoinnista joka päivä. Mutta en siksi, että näyttäisin joltain, vaan siksi, miltä minusta tuntuu. Ja samaan haluan rohkaista sinuakin.
 
Alta löydät kolme eri tapaa, joilla voin auttaa sinua saamaan lisää elinvoimaa ja energiaa elämääsi. 

1. RAVINTOLISÄT

Itselleni suurin ja mullistavin asia elinvoimani kannalta on ollut oikeanlaiset ravintolisät. En ikinä olisi uskonut niin,  ennen kuin löysin toimivat ravintolisät, ja koin vaikutuksen. Tein valmiiiksi jo paljon elinvoimani eteen – liikuin, söin terveellisesti ja priorisoin hyvinvointini. Vasta löydettyäni minulle toimivan ravintolisäsarjan, silmäni aukenivat sille, kuinka väärässä olinkaan ollut ajatellessani että sain kaiken ravinnosta. 
 
Sen jälkeen maailmani mullistui ja muutin toimintaani. Kaiken hyvinvointivalmennukseni lähtökohdaksi tuli se, että ravintolisät tulee ensin.
 
Olen sitä mieltä, että jokaisen kannattaisi käyttää päivittäin ravintolisiä elinvoimansa tukena. Olen sitä mieltä, että jokaisen kannattaisi ihan ensin käyttää ainakin 3 kk ajan toimivia puhtaita laadukkaita ravintolisiä. Koska sillä voi olla niin suuri vaikutus ihan kaikkeen. Esimerkiksi vaikka siihen, onko päivissä energiaa tai palautuuko öisin. 
 
Elämme maailmassa, missä ruoka on koko ajan prosessoidumpaa, stressiä on jatkuvasti enemmän, kehomme on suuressa kuormituksessa ja ravintoaineita kuluu yli sen mitä saamme ravinnosta. Ja kaikki tämä aikaansaa oireilua, johon olemme tottuneet ja jota pidämme normaalina. 
 
Mutta. Ei ole normaalia, ettei ole energiaa ja elinvoimaa. Ei ole normaalia, että on ihan väsynyt ja pysyy hereillä kahvin tai energiajuomien voimalla. Ei ole normaalia, ettei nuku. Ei ole myöskään normaalia, että nukuttuaan koko yön ei silti koskaan tunne palautuneensa ja on väsynyt aamulla.
 
Ei ole normaalia, että keho huutaa sokeria ja makeaa. Ei ole normaalia, että vatsa on jumissa eikä toimi päivittäin. Ei ole myöskään normaalia, että vatsa toimii "liian hyvin" ja juoksee koko ajan vessassa. Ei ole normaalia, että pierettää koko ajan. Ei ole normaalia että turvottaa jatkuvasti. Ei ole normaalia, että päätä särkee usein. Ei ole normaalia, että kärsii usein hiivatulehduksista tai virtsarakontulehduksista.
 
Ei ole normaalia, että on alakuloinen olo ilma syytä. Ei ole normaalia, että närästää. Ei ole normaalia, että on ylipainoa, joka ei lähde millään pois. Ei ole normaalia, että lihakset kramppaa, nestettä kertyy kehoon tai että on koko ajan kipeänä.  
 
Tiedän omasta kokemuksestani ja tuhansien asiakkaideni kokemuksesta kahdentoista vuoden ajalta, että toimivalla oikeanlaisella ravintolisällä voi olla suuri rooli elinvoimaisen elämän tukena ja siksi se on ensisijainen lähtökohtani siinä, miten minä voin auttaa sinua elinvoimaisempaan elämään. 
 
Olen käyttänyt jo 12 vuoden ajan ja käytän edelleen FitLine ravintolisiä. Jälleenmyyn kyseisiä tuotteita itsenäisenä jälleenmyyjänä. Tilaamalla tuotteita minulta, saat hyvinvointikonsultaation kanssani veloituksetta.  Lisäksi, koska elinvoimainen elämäsi on minulle kunnia-asia ja hyvinvointi intohimoni ja koska ravintolisä ei ole ainut osa hyvinvointia, vaan ikäänkuin perusteet, olen siirtänyt kaiken muun hyvinvointivalmennukseni ainoastaan ravintolisäasiakkaideni saataville. Tilaamalla FitLine tuotteita minulta, saat samalla pääsyn kaikkiin hyvinvointivalmennuksiini ja - verkkokursseihini, resepteihini, treeneihini,  meditaatioihini ja ylläpitämääni hyvinvointiyhteisöön – veloituksetta. 
 
Vaikka voitkin tilata tuotteita suoraan verkkokaupastani, keskustelisin kanssani mielelläni ensin. Konsultoin sinua ja kartoitan tilannettasi ravinto- ja hyvinvointivalmentajan näkökulmasta, jotta saat käyttöösi/kokeiluun juuri sinulle parhaat mahdolliset tuotteet elinvoimasi tueksi. 
 
Jos haluat saada henkilökohtaiset suositukseni ravintolisistä sinun elinvoimasi tueksi, jätä yhteystietosi niin olen sinuun yhteydessä niin pian kuin mahdollista.  
 
Jätä yhteystiedot

RAVINNOLLA ON VÄLIÄ

2. Pieni Elinvoimakirja

Ravinto on elinvoimasi kannalta todella tärkeä asia. Se, mitä syöt, joko antaa elinvoimaa ja vahvistaa sinua tai tekee päinvastoin. Laadukas ravinto ei ole mikään pikkujuttu. Se on merkityksellinen asia joka päivä, kun haluat elää elinvoimaista elämää. 

Lue lisää

3. Elinvoimainen postituslista

Ota yhteys.